lauantai 13. helmikuuta 2016

Lunta

Ajattelin viikolla, että käyn viikonloppuna tarkastamassa josko piippoja jo näkyisi. Torstai-iltanakin satoi, yöllä sade oli muuttunut lumeksi ja aamulla pihallamme lepäsi neitseellinen lumikenttä, yli 10 cm paksu! Siinäpä oivallinen kuntojumppa illalla, nuoskalunta mutta vähin erin se pukkasin. 

Tänä aamuna oli hiukan pakkasta, muutama aste, ihana lenkkikeli. Kumiteräsaappaat jalkaan ja kamera mukaan, perinteiselle radan lenkille. Radan huoltotie oli tuiskuuntunut umpeen, teki hyvää reisille, ja sauvat olivat mukana, allien karkoittamiseen siis oivalliset välineet.


Valkoinen oli kaunista!

Sänkipelto



En ollutkaan ihan ensimmäinen kulkija huoltotiellä, minua ennen olivat ehtineet...

kettu

Kynnen jäljet vielä näkyivät

Kettu oli tehnyt pitkän kierroksen, oli kai etsinyt aamupalaa. Ketun jäljet kulkevat kauniina helminauhana.
ja kauriit


Kauriit olivat varmaan viettäneet yön suojaisessa ryteikössä lammen läheisyydessä.
Puput ja oravat olivat kai vielä nukkumassa.

Pilviverho raottui ja aurinko pääsi hellimään kaunista luontoa.


Täällä oli aura jo käynyt.

Lepän oksat olivat saaneet myös lumiverhon. Aika nättejä!

Kotipihaan päästyä, vastassa olikin oma pikkuinen Nöpö-poika!

Nöpöllä perinteinen rapsutuksen aneluilme, rapsutuksia saikin paljon!
Otin vielä muutaman kuvan tien toiselta puolelta vanhasta metsästämme, tykkään kulkea siellä. Metsä on kangasmaastoista ja helppoa kulkea ja tykkään vanhoista puista!




Huushollia vähän tein ja taivas kirkastui, otin vielä yhden kuvan upean sinisestä taivaasta.


Haluan toivottaa Teille kaikille ihanat lukijani oikein hyvää, aurinkoista ja leppoisaa 
Ystävänpäivää!





44 kommenttia:

  1. Hyvää ystävänpäivää Saila <3

    Kauniita talvikuvia. Ihana toi Nöpön tassu. Poika haluaa syliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninni! Hyvää Ystävänpäivää Sinullekin!

      Nöpö oppi joskus pienenä kun tassuun tuli haava että saa huomiota kun painaa pään alas ja nostaa tassua, tassu nousee aika usein nykyään ja syliin pääsee aina!

      Poista
  2. Teitpä monipuolisen lenkin; kuntoilua, jälkien ihailua ja kaunista luontoa. Ei sitä lunta ihan noin paljon olisi tarvinnut tulla, mutta minkä teet. Lisää on kuulemma luvassa.
    Ihana Nöpö! Juurikin sellainen "rapsuta mamma minua"-ilme.
    Oikein hyvää ystävänpäivää sinulle Saila täältä eteläisemmän lumimassan maisemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between!

      Lenkki oli tosiaan mukava yhdistelmä kaikkea, eniten ihastutti neitseellinen lumen peittämä tie, joka teki tosiaan reisille hyvää! Lunta tuli tosiaan paljon!

      Nöpö tietää tien sydämeeni ja käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen!

      Poista
  3. Oikein ihanaa ystävänpäivää sinulle ja Nöpölle! Tämä on oikea hyvänmielenblogi, täällä tulee aina niin iloiselle mielelle. Upeat metsämaastot teillä, kullanarvoiset. Metsässä tulee aina niin onnelliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sametti Hortensia!

      Meillä on aika monta reittiä missä voi kulkea niin ettei autoja juurikaan näy ja siitä tykkään, saa nauttia luonnon kauneudesta ja antaa ajatusten lentää!

      Poista
  4. Anelma se vaan on yhtä kaunis, kuin kaunein luminen maisema. <3 Hyvää ystävänpäivää Saila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Valkoinen luminen maisema tosiaan on kaunis ja jos aurinko vielä paistaa niin hanki ja puut kimmeltävät kauniisti!

      Poista
  5. Meille tuli saman verran lunta ja minä en laiskuuttani ole tehnyt ollenkaan vielä lumitöitä! Eilen aamulla siivosin portaat ja sitä lunta tuli ja tuli aina vaan lisää. No nytpä odottais pihajumppa...
    Alkuviikolla perkkasin jo saaressa pajukkoa, nyt ei enää onnistuisikaan. Kyllä tässä hetki vielä menee kevättä odotellessa.
    Söpöt kissat teillä. Meillä on Ellu antibioottikuurilla, tappelussa jälleen loukkasi tassunsa ja kauluri päässä täällä törmäilee.
    Oikein hyvää ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina!

      Pihajumppa varmaan on hiukan helpompaa kun on vähän pakkasta, nuoskalumi on aika painavaa pukattavaa! Onneksi tuo lumi tulee nyt eikä toivottavasti keväämmällä, odotella saadaan, onneksi tuo päivän pidentyminen ja ensimmäiset siemenkylvöt vähän helpottavat!

      Voi Ellua, toivottavasti hän paranee pian ja saa kaulurin pois! Rapsutukset hänelle! Meillä Sulo on kova poika tappelemaan, kun kevät lämpenee, tappelut alkavat, Nöpö ei niinkään ole tappelunhaluinen, mutta jos Sulo ärsyttää niin tassua tulee takaisin.

      Poista
  6. Voi pientä Nöpöä, ei voi olla rapsuttamatta ja ... en ehtinyt kirjoittaa pusuttamatta, kun Ransu hyppäsi eteeni ja tunki kuononsa pussattavaksi. Osaa näköjään lukea ajatuksia.
    Voi, ei tuolta nyt oikein mitään piippoja löydy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöpö tietää temput kuinka mamman syliin pääsee nopeiten ja käyttää sitä aina hyväkseen! Nöpö on ihana sylivauva, mutta rimpuileee heti pois jos joku näkee! Tottakai Ransu-ihanuus osaa ajatukset lukea, hänkin on niin ihana poika!

      Piipot hävisivät lumen syliin!

      Poista
  7. Pakko myöntää, että päivällä oli oikein kaunista kun aurinko valaisi lumisen maiseman. Niin jäivät taas kaikki piipat lumen alle. Ehdinpä sentään alkuviikolla heidät kuvaamaan :)
    Kelpaa sinun noissa maisemissa lenkkeillä ja kotiin palattua sait vielä kunnon annoksen kissaterapiaa ja Nöpökin sai kaipaamansa rapsutukset!
    Sydämellistä Ystavanpäivää koko Kivipellon väelle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja!

      Totta, kaunista valkoista! Olisin kyllä mieluummin piippoja kuvaillut! Mulla on tosiaan monta mukavaa eri pituista lenkkireittiä mutta tykkään eniten tästä radan lenkistä, siellä ei autoja juurikaan kulje, joskus vain juna ja sekin korkealla penkalla. Nöpö tosiaan sai mitä halusi, kuten aina ennenkin :D

      Poista
  8. Samoin sinulle Saila, oikein hyvää ystävänpäivää! Samaa minäkin tein, oltiin kävelyllä ja otin aurinko-kuvia :D

    VastaaPoista
  9. Kauniita talven lumisia maisemia!
    Lempeää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!

      Luminen maisema on kieltämättä hyvin kaunis vaikka ajatuksenani oli viikonloppuna piippoja kuvailla, no myöhemmin sitten!

      Poista
  10. Meilläkin on taas talvi. Lunta tullut n.10cm.
    Huomenna lähden minäkin pienelle lenkill, poistun kuntoutumaan..heh
    Ystävänpäivän terkut sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina!

      Kävely ja kaunis maisema toivottavasti kuntouttaa hyvin! Ota piikkarit jalkaan ettet kaadu lumen alaisiin liukumiinoihin!

      Poista
  11. Hyvää ystävänpäivää myös sinulle!
    Niin kauniita talvikuvia olit ottanut lenkillä, ja tuo kisu on aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki!

      Nöpö on mun kaveri ja aina kaikessa touhussa mukana valvomassa mitä teen :D Valkoinen maisema ja auringonsäteet tekivät lenkkireitistäni hyvin kauniin!

      Poista
  12. Niin valkoista ja kaunista!
    Hyvää Ystävänpäivää sinullekin♥

    VastaaPoista
  13. Hyvää Ystävänpäivää sulle ja paaaaaaljon rapsutuksia Nöpölle.

    VastaaPoista
  14. Eläinten jälkiä on hauska tutkailla. Hyvää ystävänpäivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Intianminttu!

      Radan lenkillä näkee usein eläinten jälkiä!

      Poista
  15. Kissantassuja, pehmeitä massuja, hyrinää ja hännänhuiskua, karheita kieliä ja joskus vähän muiskua.

    HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

    (Mun vällyjeni alta ei tuon parempaa irronnut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vanha Rouva!

      Hyvin vällyt hoitivat tehtävänsä, oikein on runosuoni avautunut upeasti...saanko jatkoa vielä lisää joskus :D

      Poista
  16. Olipas mukavaa päästä lenkille kauniiseen maastoon. Aurinko valaisi tien ihanasti. Nöpö jäi kotimieheksi.
    Hyvää ystävänpäivää<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene!

      Lenkkikeli ja reitti olivat mieleen ja Nöpö oli vastassa kun kotiin palasin!

      Poista
  17. Hyvää ystävänpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
  18. Upeita lumikuvia ja tuo sininen taivas!
    Myöhässä tänne blogiisi kurkistin, mutta vielä kait ehdin toivotella hyvää ystävänpäivää ja rapsutukset ihanalle Nöpölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Molley!

      Lauantai oli oikein ihanan kirkas talvipäivä! Taivas oli niin sininen että häikäisi!

      Hyvin ehdit toivottamaan, Ystävänpäivä on ihan joka päivä, luulen! Pyhänä lähdettiin vielä Turkuun pojan ja avopuolison synttäreille ja siitä Naantalin kylpylään uiskentelemaan. Nöpölle välitän rapsutukset

      Poista
  19. Kyllä luonto tarjoilee monta ihmeellistä ja kummallista ja kaunista asiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja siellä kun hiippailee, stressit ja paineet putoilevat matkan varrelle!

      Poista
  20. Kauniita luontokuvia olet ottanut,kun luonto on saanut viehättävästi lumihuntunsa. Rapsutuksia minultakin Nöpölle ja Sulolle myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojat ovat innoissaan kun saavat paljon rapsutuksia! Tuo mun lenkkireitti on niin kiva ja kuvattavaa löytyy aina! Lauantai oli huikaisevan kaunis ja kirkas päivä!

      Poista
  21. OI mitenkä kaunista onkaan talvinen luontokuva rauhoittava metsätie niin puhtaan valkoista lunta itse nautin niin tavattomasti tälläisestä maisemasta suksilla.(:(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvinen luonto tekee hyvää sielulle, keholla ja mielelle. Tuolla lenkillä on mukava kulkea, kun siellä ei ole liikennettä juuri ollenkaan, on vain hiljaista, ainoastaan linnunlaulu ja tuulen suhina kuuluu.

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!