sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Baari on auki

Sisarellani Mustikkamummolla on upea baari linnuille! 

Rakennettu filmivaneerista ja pleksistä. Upea mielestäni! 

Baarista otti kuvan sisareni Mustikkamummo, hän antoi luvan julkaista sen täällä blogistaniassa.

Tinttibaarissa on tarjolla herkkuja, valaistus ja lämmitys on päällä asiakkaiden siellä vieraillessa. Valomerkki sammuu illalla! Baariin on vapaa pääsy avoimen ikkunan kautta. Baari sijaitsee keittiön ikkunan edessä, jossa tinttejä ihailevat Mustikkamummon lisäksi mummon pikkuiset!

Mitäs tykkäätte!

34 kommenttia:

  1. Mahtava idea lintujen ruokintaan: lämmitetty baari.
    Kyllä nyt tinttien kelpaa. Ainut pieni ongelma voi tuossa olla, että ruokaan linnut pystyvät ulostamaan. Eli itse vielä rakentelisin ruokinnan baariin siten, että linnut eivät pääsisi ulostamaan ruokaan ja levittämään siten tauteja. Muuten varmasti oikein toimiva ja hyvä idea lintujen kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ilahduin tästä itsekin ja tein saman huomion kuin Sinäkin, hienosäätöä vielä tarvitaan jotta ulosteiden mukana ei taudit leviä. Tosin Mustikkamummon tuntien ruokintapaikkaakin siivotaan ahkeraan!

      Poista
  2. Kerrassaan upea baari kelpaa siellä tinttien vierailla, syödä ja lämmitellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on, talvi koettelee pikkulintuja kovin ja tällainen baari on tervetullut!

      Poista
  3. Siis kerrassaan hurmaava! Mustikkamummon pömpeli vie lintujen ruokinnan aivan uudelle tasolle. Tästä tuli niin hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin ja ihanaa kun mummo voi pikkuisten kanssa seurata pikkulintujen eloa ja touhuamista. Hyvä mieli tuli minullekin :D

      Poista
  4. Onpa kerrassaan ylellinen. Mahtaa olla kovilla pakkasilla tungosta, kun kaikki pyrkivät lämpimään! Joidenkin havaintojen mukaan linnut viettävät kovilla pakkasilla aikaansa katulampuissakin, siellä lampun kuvun alla on suojaisaa ja lämmintä. Vaan mahtaako olla niin, että nämä uudet nykyaikaiset katulamput eivät enää tuota lämpöä?
    Sama tuli mieleen kuin puutarhamyyrälläkin, nykyään suositellaan, että linnut eivät pääsisi ruoan joukkoon itse, ulosteidem kautta taudit leviävät todella helposti ja voi tulla joukkokato ruokailijoiden keskuudessa. Pientä kehittelyä siis luksusravintolaan vielä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan on pakkasilla vipinää baarissa! Vai katulampuissa! Uudet ledit varmaan eivät kovin paljoa enää lämpöä tuota ja tarvinnee tätä lintulauta-ajatusta kehitellä. Pientä viilausta Mustikkamummon ravintolan sisustukseen vielä niin sitten voisi sanoa että täydellinen luksusravintola!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. On kyllä, pikkuisille sopiva herkuttelu- ja lämmittelypaikka!

      Poista
  6. "Vähän on mennyt mahottomaksi" sanoi Vanha herra ja tuhisi kateellisena. Mää luulen vaan, että sen päässä alkoi surista niin maan vietävästi ja kohta meillä on joku hifistelypalatsi tinteille. Vaan on kyllä mahtava, sano siskolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha Herra on kyllä mainio, jään odottelemaan hänen lintulautapalatsia tipusille, siitä ei varmaan tule hienouksia puuttumaan!

      Kerron terveiset siskolle!

      Poista
  7. Hieno! Enpä ole moista lintulautaa ennen nähnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, enpä minäkään ennen tuollaista ole nähnyt!

      Poista
  8. Ohhoh, onpahan aikas kiva baari. Tarkenee istuskella vaikka pidempäänkin. Hieno idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Baarissa on lämpölamppu ajastimella ja pakkasella oli kuulemma ollut tunkua, no tottakai, lämmintä ja hyvät ruuat! Siskon mies pitää huolen että paikat on kunnossa...siivoaa ja muuta sellaista, portsari!?

      Poista
  9. Vastaukset
    1. No juu ja sisko sanoi että kävijämäärä pakkasella on aika huima, siellä höyhensakki istuu vierekkäin lämpimässä baarissa!

      Poista
  10. No jo on komea hotelli, valaistus ja kaikki!

    VastaaPoista
  11. Voi että miten hieno keksintö, onnellisia linnut jotka pääsevät tuosta nauttimaan!

    VastaaPoista
  12. Kyllä tuo tulee tarpeeseen näillä pakkasilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Oikein hirvittää kuinka nuo pikkulinnut tuolla pakkasessa pärjäävät! Baarissa on ollut kovasti tunkua välillä.

      Poista
  13. Voi että on hieno keksintö,baari linnuille! Kyllä on kiva sitten seurata lintujen vierailuja.

    VastaaPoista
  14. Tosi hieno baari ja tarpeellinen näillä pakkasilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu olen samaa mieltä! Luonnon eläimet ovat olleet aika kovilla nyt näin kovilla pakkasilla.

      Poista
  15. Oijoi miten hieno, oikein sydämestä ottaa ja sykähdyttää!

    VastaaPoista
  16. Lämmin ajatus pikkulinnuille on ollut kantavana voimana!

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!