perjantai 28. elokuuta 2015

Nyt tarvitaan apua!

Rauman matkan jälkeen iski kova kuume, kamerakuume. Isompi ja parempi/nopeampi kamera tarvitaan.

Morsiusleinikki kukkii edelleen.
Mulla on sellainen pikkuinen nyt, se on kyllä käypänen, mutta haluan tehokkaamman!
Ihanuuspekakuu, tuliainen kevään puutarhamessuilta Tukholmasta.
Kävin Tamperella Rajalassa, kamerakaupassa. Siellä nuori herra keskusteli mummelin kanssa. Voi että tunsin itseni taas niin vanhaksi ja tassukaksi...no sillain kai nuoret miehet kaupassa joskus tädeille juttelevat!

Sulo lempipaikallaan.
Nuori mies suositteli minulle Olympuksen OM-D -kameraa, pikkujärkkäriä. Onko kamera Teille tuttu?

Munankuoripelakuu, pellettikokeilusta halvoista siemenistä, kasvoi hyvin ja kukkii nyt kauniisti ja runsaasti!

Voisitteko Te, rakkaat ja kokeneemmat blogiystävät viisata minua, suositella jotain? Haluaisin hyvän, suhteellisen helppokäyttöisen  ja nopean kameran.


Aurinkoista viikonloppua!


29 kommenttia:

  1. Pienikokoinen järkkäri on varmaan tosiaan paras. Mulla ei ole kuin suurikokoinen, ja kyllä sen kanssa miettii aina vähintään kahdesti, ottaako yleensä mukaan mihinkään, se kun tuntuu seuraavana päivänä hartioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos neuvosta, painava kamera varmaan tarvitsee jalustan ja ilman niskat joutuvat koville, joten varmaan päädyn tuohon pienikokoiseen järkkäriin.

      Poista
  2. Mä olen ottanut tämän kesän kuvat Olympuksen PEN Mini E-PM2 kameralla. Sitä taidettiin sanoa minijärkkäriksi. En ole kovin tyytyväinen sen ominaisuuksiin. On kaukokuvat vähän parempia verrattuna edelliseen digikameraan. Mutta yhtätarkkoja lähikuvia sillä ei saa kuin vanhalla digikameralla (tai sitten en osaa käyttää sitä). Minä kun rakastan tarkkoja lähikuvia. Olis vain pitänyt heti ostaa kunnon kamera. Haaveilen sitten taas paremmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkat lähikuvat ovat myös mieleeni, joten kiinnitän ostohetkellä enemmän myös tuohon ominaisuuteen huomiota! Kiitos neuvosta!

      Poista
  3. Heh, minäkin olen oikein kanta-asiakas Rajalassa, Turussa tosin. Minulla on ihan samoja kokemuksia niistä mukavasta nuorista myyjäpojista, puhuvat juuri kuin tädille, joka ei ymmärrä kameroista mitään. Mutta minähän ymmärrän!:D
    Kun viimeksi ostin uuden kamerani, otin Teekkarin mukaan henkiseksi tueksi, että se myyjäpoika olisi edes vähän hämääntynyt :D
    Tuo mainitsemasi Olympus on varmasti oikein hyvä kamera, vaikka minulla ei siitä kokemusta olekaan. Näyttää olevan Rajalassa ihan hyvässä tarjouksessakin juuri nyt.
    Minulla on aina ollut Canon, jo silloin kinofilmiaikaan, kun miehellä on vastaavasti aina ollut Saab. Kahta ei meillä näköjään vaihdeta....
    Jos haluat nopean, kätevän ja kevyen kameran, Canonin PowerShot SX60 on ihan hyvä vaihtoehto.
    Siinä on superzoom ja makroja pystyy ottamaan 1 cm etäisyydeltä. Siinä on myös ihan hyvä valovoima, joten vähän hämärämmässäkin pystyy kuvaamaan. Eikä ole vaihdettavia objektiiveja.
    Minulla on tuo iso järkkäri, olen siihen tottunut, vaikka se aika raskas onkin ja yleensä siinä on aina väärä putki päällä juurin sen hetkiseen tilanteeseen :) No, yleisputki 15-85 mm, pätee monessa paikassa ja yleensä laitankin sen, kun lähden jonnekin reissulle. Kuten Vakka-Taimeen.
    Järkkärillä kuvaaminen ei ole hirveän nopeaa, muutama säätö pitää aina tarkistaa ensin, kompaktikamerassa ei ole ihan niin paljon säätämistä.
    Jos päädyt hankkimaan järkkärin, siinä joutuu mukavaan kierteeseen, helposti syntyy uusia objektiivitarpeita. Kameran rungon olen hankkinut aina uutena, mutta osan objektiiveista olen ostanut käytettyinä Rajalasta. Siellä niissä käytetyissäkin on takuu ja ne on huollettu. Hinta on todella paljon alhaisempi kuin uusissa. Viimeksi ostin 100 millisen valovoimaisen makron käytettynä, todella hyvä on ollut.
    Onnea sinulle kamerakaupoille, sait sitten kotiväenkin vakuutettua, vai vieläkö on työn alla.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rajalaan menin kun se oli sopivasti matkan varrella, jätin isännän silmälasikauppaan ja menin itse kukonhelttapiikeille, tänään siis hissutellaan.

      Tuo olympus on hyvässä tarjouksessa, vanhaa mallia, uuteen malliin parannettu videokuvausominaisuutta, sitä en juurikaan tarvi joten tuo vanhakin malli kelpaa, hinta nafti 600 e, kohtuullinen, edullinenkin. Merkkiuskollisuus kunniaan, meillä on isännällä ollut bemareiden (lue seurusteluajan) jälkeen perheauto farmarivolvo, mulla tuo pikkuinen kamera on Canon PowerShot SX200 IS, kovin isoa kameraa en näin uran alulla ajatellut jo painonkin takia ja tuo objektiivien kanssa hääräily siintää tulevaisuudessa, opettelen senkin, tavoitetta tulevaisuuteen. Mutta sellainen helppo kamera kukkamatkoille varsinkin kun pitää ihastella, olla lähes hurmoksessa ja kuvata samaan aikaan, niin sutjakasta sen silloin tarvii olla. Noita säätöjäkin pitää harjoitella alkuun, voi että paljon on dementianehkäisyaktiviteetteja tiedossa!

      Tuohon kierteeseen olen hiljaa laskeutumassa, se on vähän kuin noiden kasvienkin kanssa, jotain suunnittelee, etsii ja hakee sen vaikka kiven kolosta mutta täytyy saada, hinta hieman hidastaa, mutta ei jarruta. Niinhän on miestenkin lelujen kanssa, uistimien, metsästysvehkeiden ym.

      Kiitos hyvistä neuvoista! Kotiväki on vakuutettu ja kamera ostoa vailla, kieroilin! Isäntä on haaveillut sellaista kiikaria jolla näkee pimeässä ja joitain muita härpäkkeitä, kannustin häntä ostamaan, nyt meillä on sellainen kiikari, ei kovin edullinen - hah - ja nyt voin hyvällä omalla tunnolla ostaa kameran itselleni, niin helposti se kävi!

      Kerään kaiken rohkeuteni ja laitan lapulle kaiken mitä pitää kysyä, enköhän selviä kunnialla voittoon!

      Poista
  4. Minä kuvaan yleensä Canon 600D :llä, mutta kuten Marja sanoi, putkea joutuu vaihtamaan ja kamera putkineen painaa...
    Toinen jolla kuvaan on Canonin PowerShot S500IS ja tykkään kyllä senkin kuvanlaadusta. Ja tuota jaksaa kantaa vaikka koko päivän;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy laittaa tosiaan lapulle toiveet, mitä haluaa, paljon on huomioon otettavaa!

      Poista
  5. ♥pikkuruinen Olympus täällä..ja kännykkäkamera :) Toivottavasti löydät kivan kameran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! Olen saanut hyviä ohjeita ja laitan vielä lapulle kaikkea mitä pitää muistaa kysyä.

      Poista
  6. Minulla on vanha Canonin EOS-sarjan järkkäri, aloitin juuri säästämään uuden ja paremman rungon hankintaan. Olen kuvannut aika paljon sellaisella puolitoista kiloa painavalla telezoomilla, ja kyllä siinä niska, hartiat ja selkä ovat aika ajoin kovilla. Oma pokkari koki kovia ja sai sisuksiinsa hauen vesiloiskautuksesta merivesiroiskeita eikä ole siitä toipunut. Joskus kauan sitten minulla oli Olympus, ja olin silloin kyllä merkkiin ihan tyytyväinen. Tsemppiä kamerakauppoihin ja toivon mukaan löytyy käteen, tarpeisiin ja kukkarolle sopivin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kaksi ovatkin oikein hyviä perusteita, tarpeeksi kevyt ja vesi- ja pölytiivis! Myyjän mukaan tuossa Olympuksessa on molemmat ominaisuudet ja tarjouksessa maksaa 600 e. Katson muitakin vaihtoehtoja, jännittävää :D kysessä on kuitenkin pieni sijoitus! Kiitos vinkeistä!

      Poista
  7. Mukava postaus, itselläni on vähän samanlaista järjestelmäkamerakuumetta ollut jo pidemmän aikaa, ainoa huono puoli on, että en ymmärrä niistä sitten niin yhtään mitään..! Ja sitten tiedän olevani laiskanpulskea opettelemaan... Kuvaan kännykällä, mutta siinä on todella hyvä kamera, olen jo etukäteen surrut sen mahdollista hajoamista. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumeeseeni sain lääkkeen, tuon Olympuksen ostin sitten ja siihen tykötarpeet, 700 e, pikkujärkkäri, ja Ollin oppivuodet alkoivat, töihin en ehtisi nyt millään, parempaa tekemistä siis nyt olisi!!! Koska minäkään en ymmärrä sitten yhtään mitään niin opiskelu alkoi, aion ottaa selvää tästä ihmemaasta ja sitten nautiskella kuvauksesta, kunnes siintää silmissä jotain isompaa!

      Kännyköissä alkaa olla niin hyvät kamerat jo! En olisi uskonut että kuvaat kännykällä!

      Poista
    2. Onnea uuden kameran hankinnasta !!! =)

      Joo, kännykkäni on Nokia Lumia 1020, hankin sen aikanaan nimenomaan hyvän kameran takia, enkä ole katunut hetkeäkään.

      Poista
  8. Jaa-a. Tähän ongelmaan en osaa auttaa. Kuten tiedät, en lähikuvaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvasi ovat kuitenkin niin kauniita! Kiitos kuitenkin ajatuksesta!

      Poista
  9. Itselläni on SONYnin pieni ja näppärä järjestelmäkamera, josta tykkään.
    Muuta en osaa suositella.
    Ihanat nuo kivessä olevat korit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo korit ostin, isäntä olisi halunnut padat, ajattelin kuitenkin että nämä korit eivät tule liikaa kivestä esiin!

      Poista
  10. Minä taidan olla ainoa, joka tykkää isosta järkkäristä:) Minulla oli kaksi Canonin poweshottia peräkkäin, ja molemmat hajosivat korjauskelvottomiksi kolmessa vuodessa. Nyt minulla on iso Sony ja suunnitelen ostavani vielä toisenkin Sonyn rungon. Ei tarvitsisi vaihtaa objektiivia maastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvasi on niin ihania, kauniita kuvia, nuo isot järkkärit ovat mulle tulevaisuutta, ne kai painavat jonkin verran ja joillekin tulee niistä niskavaivaa...opettelen nyt tuolla hankkimallani minijärkkärillä. Objektiivin vaihto varmaan maastossa taitanee hidastaa liikkumista ja kuvaamista.

      Poista
  11. Sanos muuta,kamerakuume on täälläkin valtaisa,kun entinen on niin rupu! Just tulin Nurmosta kotiin ja näyttely on purettu. Kotona tässä vieraskirjaa selasin ja näin sinun käyneen siellä!!! Oih,kiitos,kiitos ihana ystäväni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain kuumeeseeni lääkkeen ja nyt opiskelen kameran saloja! Toivottavasti apua löytyy Sinunkin kuumeeseen!

      Kiitos itsellesi! Kävimme kuopuksen kanssa Nurmon kirjastolla, kuopus oli mulle varannut Pohjanmaa-päivän, navigoimme taitavasti, aloitimme sen siis näyttelystä, näin palan Sinusta ja se oli kaunista, tuli käynnistä niin hyvä mieli. Sitten jatkettiin tyttären tahtiin, syömään ja ostoksille Keskiselle, olipa iso paikka! Mukava Pohjanmaa-retki kaikkiaankin!

      Poista
  12. Kameraa vailla tääläkin (taisin postatakin aiheesta jo aikoja sitten, mutta asia ole edistynyt tuumasta toimeen :)), joten mielenkiinnolla luen muitten kommentteja.
    Tyttärellä on Nikonin järkkärit, digi uusin ja sekin jo vuosia vanha, ja on ollut tyytyväinen.
    Itse olen miettinyt pikkujärkkäriä - mulla tuskin on tarvetta isompaan. Ja onhan tuo kännykamera aina matkassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään podin myös kamerakuumetta, hankintaa venyttelin ja venyttelin, mutta Rauman matkan jälkeen iski se todellinen kuume ja eilen kameran ostin kun sain sen kohtuuhinnalla tarjouksesta ja siihen lisäksi tarpeelliset tykötarpeet. Pikkujärkkärillä opettelen ja katson minne virta vie... Kännyköissä on aikas hyvät kamerat nykyään!

      Poista
  13. kamerakuume oli mullakin syksyllä, joululahjaksi toivoin, sain vasta kesän kynnyksellä, hyvä niinkin. vika viestistä huomasin Sinun hankkineen jo kameran, joten eipä enää kannata suositella mitään. mul on nuoruudesta asti ollut Canonin järjestelmäkamera, digiaikaan siirtyminen lopetti sil kuvaamisen. nyt sain sit canon G7X, pikkujärkkärin ja olen kyl ollut siihen kovin tyytyväinen, toki en hallitse vielkään sen kaikkia ominaisuuksia, mut pikku hiljaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin iloinen kun viimein sain hankittua tuon pikkujärkkärin, ohjekirjassa on 132 sivua hienoutta, joten opiskelu on alkanut, aikaa varmaan menee että edes suurimpaan osaan hienouksia tutustuu. Pikkuhiljaa täälläkin harjoitellaan!

      Poista
  14. Kauniita kukkakuvia ja suloistakin suloisempi Sulo:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti ehtisin tutustumaan uuteen kameraani ja saisin otettua ehkä parempia kuviakin...päivät vain liitelevät...ja viikotkin, aika kuluu niin nopeaan!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!