torstai 18. kesäkuuta 2015

Perinnettäkö?

On tuullut, onneksi on vielä tukka päässä ja kiviä taskussa. Kalseaa, huomenna lämpiää leivinuuni, sen lämmitys kesällä on ennen tiennyt hellettä. 

Sadetta, pystyyn ja poikittain. 

En valita. 

Ei ole kaljamaa, rännän rähmää, hyytävää...on kesän alku, joka kangertelee kohmeana alkuunsa ja sitten lämpenee. Viileä juhannus pelastaa ihmishenkiä hukkumiselta, rauhoittaa varmaan muutenkin. Voin polttaa kodassa, kesämökissämme, nuotion lisäksi kynttilöitä. Nuotion räiskeessä ja makkaran tiristäessä nautin, en ole huurteessa!

Muovihuoneessa kasvit ovat paikoillaan, rypäleet kukkivat. Kurpitsoita en ole vielä uskaltanut avomaan viileyteen, edes harson alle viedä, odottelen hiukan!



Kasvimaa taimettuu, sain sen harattua, tosin oheiskasveillakin on huikea kasvuvoima.





Akilleijojen kukinta jatkuu.





Sireenien tuoksu huumaa! Mäellämme on paljon vanhaa valkoista sireeniä, se on niin kaunis!








 Juhannuskukistani tulikin pestoa :D

Basilikaa

Persiljaa
Kanoilta tulee  iloinen tervehdys!

Joku kanoistamme munii pienen pieniä keltuaisettomia munia...

Portinpielen isoon kiveen Kivipellon isäntä halusi koristetta, kukkia kesällä ja kynttilät talvella. Kannattimiksi laitettiin vanhoista reen aisoista otetut taokset, uunissa poltetut ja jollain tummalla tökötillä maalatut, ettei tule ruostetta.



Pojat olivat mukana kierroksella, hulttiopoika Sulokin oli kotiutunut kesäretkeltään haavojaan parantelemaan ja mamman herkuilla pulskistumaan. Päässä ja kuonossa oli pieniä haavoja ja pihaluuta pelotti! Kuka lyö kissoja luudalla! Raaka kananmuna kelpasi, nam! ...ja rapsutukset!


Nöpö, mammanpoika hoiti tehtävänsä kuten aina!



Missä kamera, siellä Nöpö, pusketaan!

Kesä ei pääty Juhannukseen, vaikka päivien pituus alkaa lyhetä, hiljalleen kuitenkin. Pian lämmin aika alkaa taas, vaikka mitä ennustettaisiin! 

Juhannus on taikojen aikaa, juhannus on herkkien kukkijoiden raikasta aikaa! 

Nautin tästä viileydestä, kuitenkin! Illakon tuoksu huumaa, nautin, se viimein suostui kasvamaan Kivipellossa!




Suloista Juhannuksen aikaa Teille kaikille ihanille lukijoille!



16 kommenttia:

  1. Ihania kukkia. Akilleijoitasi ihailen. Sulla on siellä vaikka mitä kasvamassa. Voi kissat ovat niin,niin söpöjä. Kivaa juhannusta ihanalle Sailalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihailen myös Sinun kukkiasi ja tietenkin upeita kädentöitäsi! Kasvimaalla tonkiminen on terapiaa arjen vastapainoksi, nautin siitä! Kissat ovat mun ihanuuskavereita!

      Ihanaa ja lämmintä Juhannusta Sinullekin Ystäväni Intsu!

      Poista
  2. Suloista juhannusta, ja muutakin kuin sadetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Juhannusta Sinullekin! Pehmeä sade kasvattaa...raekuuroja en kaipaa, enkä halloja! Aurinkoa odotellaan!

      Poista
  3. Juhannus villasukat jalassa, eikös vaan! Viime juhannuksena satoi sentin mittaisia rakeita, joten siitä pahemmaksi ei kait voi mennä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan positiivisia, jos vain sadetta saadaan eikä rakeita! Villasukkia ei voita mikään, joten nautitaan niistä mittumaarinakin! Tämä kesäkuu on nykyään sellainen koettelu- tai hermojenkasvatuskuukausi kasvattajille ennen kesää...testi jonka läpäisemme ja sitten on aika nauttia lämmöstä ja kasvusta! Iloa ja valoa Juhannukseesi ja Vanhalle herralle kanssa!

      Poista
  4. Oi ihana juhannuspioni kukkii minullakin, kerrankin juhannuksena! Yleensä se on ohikukkinut tässä vaiheessa. Kivaa on, kun kukinnat kestävät pitkään, niistä saa nauttia - ja syreenien tuoksusta, mikä on ehkä ihanin puutarhaparfyymi.
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme etuoikeutettuja juhannuspionin kukinnan nautiskelijoita, jotkut eivät edes ymmärrä sen arvoa ja kauneutta ja nyt vielä ajallaan, kuten ennen vanhaan ja sireenit yhtyvät juhannuskukkien iloon, juhannusruusut tulevat hännillä. Sireenin tuoksua kaipaan kuten runoilijoidenkin, ja juhannusruusun. Ne ovat kauniita tuoksumuistoja elämän varrelta! Viileää säätä manataan, etunsa silläkin, uskon niin!

      Oikein iloista ja aurinkoista Juhannusta Sinulle ja pojille!

      Poista
  5. Ihania kukkasia ja voi miten söpöjä munia. Juuri ystäväni tänään kertoi miten mahtavaa on, kun on omia kanoja ja tulee herkullisia munia. :)

    Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloa ja onnea Juhannukseesi! Omat munat ja ihanat juhannuskukat tuovat juhlan!

      Poista
  6. Aivan mahtavan positiivinen postaus, sitä tähän mielentilaan on tarvittukin!
    Ja mielettömät viljelmät sulla kasvuohuoneessa ja avomaalla ja vielä noita kanamuniakin. Tehän ootte melkein omavaraisia. :)
    Oikein ihanaa juhannuksen aikaa ja lämmitähän se leivinuuni oikein kunnolla, että saadaan kunnon helteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Rakastan tomaatteja ja kasvimaahommia, stressi ja paha mieli tulee kuokittua pois!

      Aurinkoista Juhannusta Sinullekin!

      Poista
  7. Upeat akileijat! Illakot ovat yksiä suursuosikkejani. Iloista juhannusta! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo akileijat ovat sellaisia tattaroita, matalia, mutta kukkivat paljon. Illakon tuoksu huumaa!

      Iloista Juhannusta Sinullekin!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!