lauantai 6. kesäkuuta 2015

Ihania asioita

Kaikkea ei saa kameran kanssa taltioitua, mitä ihanaa keväällä tapahtuu. Kasvun kohina kuuluu melkein korvissa, kukkamaat, pensaat, kasvihuone ja kasvimaa...

Alppikärhö kukkii omenankukien kanssa
Eilen laitoimme kommuunin perunat kylvökoneella, ukki ajoi traktoria ja me isännän kanssa istuimme kylvökoneessa laittamassa komeasti itäneet perunat aina merkkinapsahduksen jälkeen perunan syöttötorveen. Vain kahta lajiketta, 'Mayan Gold' -intiaaniperunaa, hyvin satoisaa ja 'van Gogh' -perunaa, joka on poistumassa EU:n myötä kauppaistukasperunalistalta. Haluan kasvattaa 'van Gogh' -perunaa sen hyvien ominaisuuksia takia ja siksi sitä säilytän.

Taitavat kuitenkin vähän kiemurrella koneella tehdyt sängetkin


'Mayan Gold' -mukuloita matkalla pikkumaahani

Olen oman 'pikkuperunamaani' jo kylvänyt. Rakastan perunoita, en ole riisi- enkä pasta-ihminen, perunaa pitää olla. Perunasta saa vaikka mitä ihanaa, se on hyvin monipuolinen ja lajikemäärä on lukematon. Minulla kasvaa vain muutamia, jo mainitsemieni 'Mayan Gold' ja 'van Gogh' -perunoiden lisäksi meillä kasvaa 'King Edvard', 'Kestrel', 'Edgecote Purple' -perunoita. Olen nämä hankkinut Hyötykasviyhdistyksestä, lisäksi meillä kasvaa 'Rosamundaa' ja ystäväperheeltä saatua 'Norjan punaista'. 'Norjan punainen' on lapsuuteni ihanuus, kotona kasvatettiin 'Siikliä', sekaan oli jostain tullut kauniita punaisia perunan mukuloita ja pikkuneitinä halusin kerätä vain näita ruusunpunaisia ihanuuksia, isä jyrähti ja komensi keräämään muitakin, vähän harmitti! 

Koneella perunan sänget menevät aina suoraan, omani kiemurtelevat miten sattuu, yleensä, ja siitä saan vähän kommentteja, jostain syystä en saa kuokalla vedettyä suoraa vakoa, en siis käytä sahraa (ämmän länkiä) enkä edes rakentajien käytössä olevaa laser-sädettä, tiedän että tosimiehet käyttävät näitäkin, mutta minulle uskollinen kuokkani riittää. Sain sen Kivipellon isännältä rakkauden osoituksena nuorena vaimona äitienpäivälahjaksi vuosia sitten. Ihmeekseni sinä äitienpäiväaamuna nukuin sikeästi miehen ja lasten valmistellessa yllätystä, heräsin siihen kun ihanuuteni taputteli peiton alta paljastunutta kankkua kylmällä kuokalla hellästi, heräsin...meillä kaikilla naurua piisasi, ja kuokka muistuttaa tuosta aamusta aina kun yhdessä pellolla touhutaan.


Kaikkien yllätykseksi tänä vuonna pikkumaani perunansänget ovat komeita ja suoria, sain niistä kiitostakin Kivipellon isännältä! Kuinkahan potut niissä kasvavat, kun kiemuroissa ovat tottuneet vuosikymmenet kasvamaan?

Pikkumaan sänget
Olen hyvin kevätarka ihminen, taimet ovat vielä kasvarissa odottamassa. Muutamia kertoja taimia on paleltunut kesäkuun kylmissä, siksi odottelen ainakin kesäkuun 10. päivään ja laitan sitten taimet muovihuoneeseen ja avomaalle, satoa saan silti riittävästi, lähes kosolti. Tomaattini eivät ole kasvaneet aivan odotusten mukaan, vankkoja muuten ovat, mutta kurpitsan taimet ovat aika komeita. Tomaatteja odottelen innolla, sain taimetettua kaikki 15 lajiketta, niissä on monenlaisia värivivahteita, punaisia tomaatteja ei siis juurikaan ole, vain pikkutomaatti 'Hundreds and Thoudands', jota kasvatan  kummityttöni keskimmäiselle tyttärelle, näin olen tehnyt jo vuosia, meillä on sellainen salainen sopimus. 



Tulipa romaani...pääsin sydäntä lähellä olevasta aiheesta paasaamaan, mutta jatkan tätä asiaa vielä myöhemmin!

Juhannuspioni
Terveiset kanoiltakin!

Touhukasta viikonloppua kaikille!
 

8 kommenttia:

  1. Olipa hauska juttu! Hieno perunamaa, eiköhän ne opi suorassakin kasvamaan ;-)
    Voi että, ostin ja istutin tuota Mayan Goldia muutama vuosi sitten, mutta eipä siitäkään riittänyt sadoksi asti, peurat kun syövät naatit niin ei satoakaan oikein tule. Nyt perunat on vähän paremmassa paikassa kohopenkissä, laitoin siihen verkkoa kaareksi päälle, peurat kyllä pääsevät kaaren päistä napsimaan, mutta ehkä keskellä kasvava muutama peruna pääsisi sadoksi asti. Peruna on hyvää, vaikka syön paljon pastaakin, sillä se valmistuu niin nopeasti kun tulee sisään ja on sudennälkä.
    Ihanat metsätulppaanit, omani lakastuivat jo ja ensimmäiset juhannuspionin kukka alkoi eilen raottua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti oppivat, nyt ei ole muuta vaihtoehtoa :D Syökö ne terminaattorit perunan taimetkin, niin varmaan, kaikki kelpaa, harmi! Lapset meillä hermostuivat kun aina oli pottua pöydässä, mutta nyt kun ovat omillaan perunaakin laittavat, tosin varmaan monipuolisemmin kuin minä. Pastaa laitan joskus, se on kyllä sellainen nopea helpotus sudennälkään.

      Poista
  2. Sulla on tiedossa vaikka mitä satoa! Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, odottelen vielä vähän, varmaan pian alkaa sää lämpiämään!

      Poista
  3. Maltillisuus varmasti palkitaan. Vein tomaattini pari viikkoa sitten kasvariin ja ne ovat selvästi kärsineet kylmyydestä. Ehtivät olla pari päivää kasvarissa ilman lämmitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! Sellainen lämmitin varmaan kannattaisi meillekin hankkia, se aikaistaisi lasihuoneen käyttöönottoa. Tomaatti ei oikein kylmästä tykkää.

      Poista
  4. Onpas kasvarisi pullollaan hyvän näköisiä taimia. Ja kiva äitienpäiväyllätys :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ulkoiluttaa niitä ei voi vielä oikein kun aina tuulee ja myrskyää, mutta kohta pääsen istuttelemaan, maa on jo melkein valmiina. Äitienpäiväyllätys oli kyllä oikea iloinen yllätys!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!